Pakurikääpään pystyy törmätä kaikkialla siellä, missä onkin lehtimetsiä sekä erityisesti koivua, sillä tämä onkin hyvin yleinen lehtipuiden lahottaja koko maassa. Pakurikääpä muodostaa elävissä puissa mustan, epämääräisen mallisen lohkeilevan pahkan täten pakurin, johon ei kehity itiöitä. Musta, hiilimäinen pakuri ei ole itse kääpä, vain sienen aiheuttama kasvannainen.

Pakurikääpä (Inonotus obliquus) on varsin yleinen lehtipuiden lahottaja koko maassa. Pakurikääpää esiintyy yleisimmin hies- sekä rauduskoivuissa, mutta tämä lahottaja saatetaan tavata myöskin leppien sekä pyökkien kyljissä. Kääpä muodostaa elävissä puissa mustan, epämääräisen mallisen lohkeilevan pahkan joten pakurin, johon ei kehity itiöitä. Pakurikäävän itiöemät kehittyvät vielä puun kuoltua, jolloin itiöemät muodostuvat rungonmyötäisiksi sienen rungosta irroittaman kuori- ja puukerroksen väliin.

Pakurikääpä onkin vanhemmissa metsissä esiintyvä yleinen lahottajasieni, mitä löytää yleensä ottaen varttuneista koivuista. Kääpä muodotaa puussa mustan, lohkeilevan pahkan, jonka saattaa irrottaa kevyesti puun rungosta. Poimimiseen onkin silti pyydettävä joka kerta maanomistajan lupa.

Uskomuslääkinnän harrastajat tykkäävät pakurikääpää voimakkaana antioksidanttina ja adaptogeeninä joten rohdoksena, joka tasapainottaa elimistön toimintaa ilman haittavaikutuksia.

Saanon mukaisesti adaptogeenit on hyvin kiistanalainen juttu.
Kaukoidän kulttuureissa adaptogeenin käsite on aika virallinen. Haave terveyttä, stressinsietoa sekä suorituskykyä parantavasta rohdoksesta on täällä länsimaissakin yleinen, vaan tämä ei oo toteutunut. Esimerkiksi ginsengistä ei oo voitu osoittaa, niin että se parantaisi porukan hyvinvointia.

Saano huomauttaa, niin että terveyttä ei pystyy parantaa syömällä antioksidanttia sisällään pitäviä ravintolisiä. Asiaa onkin todennettu huomattavasti. Samoin väite immuniteetin kohentamisesta on Saanon mukaan kansanomainen, epätieteellinen käsitys.
Immuniteettia ei saattaa asettaa yhdelle akselille, jotta se olisi parempi tai huonompi. Sen pitää olla oikeanlaista. Autoimmuunitaudit ovatkin reippaan voimakkaan immuniteetin seurausta, henkilö sanoo.

Pakurikäävän tyyppisten kasvien sekä rohtojen markkinoinnissa vedotaan usein taustaan kansanlääkinnässä. Saano muistuttaa, niin että sieltä voi ongelmitta pitkän listan tauteja, mihin rohto voisi jelppii. Rohdoksia on käytetty mitä moninaisimpiin sairauksiin, jahka heidän syitä sekä mekanismeja ei ole ymmärretty.

Merkkejä pakurikäävän käyttämisestä Itä-Euroopan sekä Venäjän kansanlääkinnässä on jo 1500-luvulta asti. Pakuria on käytetty hoitona syöpään, gastriittiin, mahahaavaan sekä luutuberkuloosiin. Kemiallinen analyysi osoittaa, jotta pakurikääpä tuottaa laajan skaalan erilaisia sekundäärimetaboliitteja kuin fenolisia yhdisteitä, melaniineja ja lanostanoidi tripernoideja. Näiden joukossa on antioksidantteja, anti-tumoraalisia sekä virusten toimintaa ehkäiseviä ja immuniteettia patogeenisia mikrobeja kohtaan parantavia yhdisteitä.

Jauheen myös pystyy keittää suoraan pieniä palasia taikka vaihtoehtoisesti käyttää isompia paloja useampaan kertaan, kuten Daniel Vitalis tekee tällä videolla. Kuivaaminen on tärkeää, jospa pakuria säilyttää kauemmin kuin muutaman vuorokauden. Kuivaus tapahtuu kevyesti erillisessä kuivaimessa tai tavallisessa uunissa, joka säädetään 50-80 asteeseen, ja annetaan olla päällä yön yli. Kuiva pakuri onkin iisi murskata palasiksi esim. vasaralla.

Pakurikääpä onkin lehtipuissa, varsinkin koivussa, viihtyvä lahottajasieni. Kääpä muodostaa elävissä puissa mustan epämääräisen mallisen lohkeilevan pahkan, eli pakurin, mihin ei kehity itiöitä. Pakurikäävän itiöt kehittyvät vasta puun kuoltua, tällöin itiöemät muodostuvat rungonmyötäisiksi sienen rungosta irroittaman kuori- ja puukerroksen väliin. Pakuri lahottaa puun normisti 5-7 vuodessa.

Monista sienistä onkin löydetty lukuisia aktiivisia aineosia, joista pystyy olla lääkkeellistä hyötyä. Sienten vaikuttavat aineosat kuuluvat moneen kemialliseen ryhmään, vaan monesti ne ovatkin polysakkarideja sekä terpeenejä. Polysakkarideista aktiivisimmat ovatkin β-D- glukaanit, jotka auttavat immuunipuolustuksessa ja saattavat torjua kasvaimia. Monissa kuntoa kohottavissa sienissä on nimenomaan noita glukaaneja. Pakurissa onkin myöskin useita immunostimulanttisia polysakkarideja, kuten alfa- sekä betaglukaaneja sekä heteroglukaaneja.

Pakuria pidetään voimakkaana adaptogeenina ja toonikumina, jota onkin valjastettu pitkään suurinakin määrinä elikkä tämä parantaa kuntoa sekä jeesaa jaksamaan. Se kohentaa immuunipuolustusta ja torjuu tulehduksia, sillä tämä isompi määrä tappajasolujen aktiviteettia sekä interferonituotantoa.
Kuumahauteessa uuttaessa sekaan voikin heittää myöskin esim. kanelitankoja sekä muita mausteita. Kun seos onkin valmis, siivilöi ylimääräiset pois öljystä sekä purkita, neuvoo Halmetoja.

Miltä ihmeliemi sitten maistuu? Sain eteeni ison mukillisen työkaverin hankkimasta pakurikäävästä keitettyä teetä, valmistauduin irvistämään isosti sekä hulautin ensimmäisen hörpyn kurkusta alas:
Myös Terhi maisteli pakuriteetä ensimmäistä kertaa. Hän aisti ensikosketuksessa jotakin sienimäistä, mikä jäi onneksi itseltäni kokematta. Terhi ei tosin pitänyt sienifiilistä millään tavalla epäilyttävänä. Muuten hän luonnehti pakuriteetä miedoksi, lempeäksi sekä pehmeäksi.

Pakurikääpä on ollu tunnettu monipuolisena rohtona jo tuhansia vuosia. Viimeisten 60 vuoden aikana tämän aineosia ja vaikutuksia onkin todennettu reippaan paljon, alkujaan venäläisten toimesta, myöhemmin suomalaisten ja nykypäivänä etenkin kiinalaisten, korealaisten ja japanilaisten tutkijoiden keskuudessa.

Pakurikääpä, Ionotus obliquus, tunnetaan useissa maissa nimellä chaga. Sitä esiintyy Euroopassa, Aasiassa (Länsi-Siperia, Kaukoitä, Kamtsatka, Kiinan Heilongjiang sekä Jilin, Japanin Hokkaido, Korea) ja Pohjois-Amerikassa. Tämä on yllättävän yleinen lehtipuiden, nimenomaan koivun lahottaja, mutta tätä on myöskin lepällä, pihlajalla, saarnella sekä pyökkillä.

Musta, hiilimäinen pakuri ei ole itsekin kääpä, vaan sen sienirihmaston aiheuttama kasvannainen. Se onkin tumma melaniinipigmentin johdosta. Puun kuoltua revenneen tuohen alta paljastuu pinnanmyötäinen ruskea, usein melkein yli puolimetrinen itiöemä; tämä kehittyy vielä puun kuoltua. Itiöemät muodostuvat sienen rungosta irrottaman kuori- ja puukerroksen väliin. Itiöstä kehittyneet sieni-rihmastot tunkeutuvat elävään puuhun kuoren vioittumien avulla ja tappavat puun normisti 7-12 vuodessa.