Pakurikääpä on ollu tunnettu monipuolisena rohtona jo tuhansia vuosia. Viimeisten 60 vuoden aikana tämän aineosia ja vaikutuksia onkin todennettu reippaan paljon, alkujaan venäläisten toimesta, myöhemmin suomalaisten ja nykypäivänä etenkin kiinalaisten, korealaisten ja japanilaisten tutkijoiden keskuudessa.

Pakurikääpä, Ionotus obliquus, tunnetaan useissa maissa nimellä chaga. Sitä esiintyy Euroopassa, Aasiassa (Länsi-Siperia, Kaukoitä, Kamtsatka, Kiinan Heilongjiang sekä Jilin, Japanin Hokkaido, Korea) ja Pohjois-Amerikassa. Tämä on yllättävän yleinen lehtipuiden, nimenomaan koivun lahottaja, mutta tätä on myöskin lepällä, pihlajalla, saarnella sekä pyökkillä.

Musta, hiilimäinen pakuri ei ole itsekin kääpä, vaan sen sienirihmaston aiheuttama kasvannainen. Se onkin tumma melaniinipigmentin johdosta. Puun kuoltua revenneen tuohen alta paljastuu pinnanmyötäinen ruskea, usein melkein yli puolimetrinen itiöemä; tämä kehittyy vielä puun kuoltua. Itiöemät muodostuvat sienen rungosta irrottaman kuori- ja puukerroksen väliin. Itiöstä kehittyneet sieni-rihmastot tunkeutuvat elävään puuhun kuoren vioittumien avulla ja tappavat puun normisti 7-12 vuodessa.